22.4.13
Buzz buzz Hälsans Kök, falafelit
Lapsi rakastaa tätä buzzausta kun saa toimia ruokastylistinä ja leikkiä ruualla. Tarjosin falafelit uunissa paistettujen bataattien kanssa, samassa uunissa tulivat ne pallerotkin. Olivat vähän kuivakkaita uunissa tehtyinä, mutta minusta hyviä. Lapsi, joka ei tykkää falafeleistä, söi aiemmin testattuja kasvispyöryköitä, jotka puolestaan olivat uunissakin kypsennettyinä erinomaisia.
Tämänkin ruokailoittelun mahdollista Buzzador.
21.4.13
Buzz buzz Hälsäns Kök, kasvispyörykät
Lapsi löysi itsestään ruokastylistin kun kuuli että kuvaamme blogia varten Hälsans Kök-kasvispyöryköitä. Pakkauksen (300 g, 20 pyörykkää) ohjeiden mukaan paistaa hurautin palleroisia pannulla, ja ne nautitiin porkkanan ja tomaatin kera.
Mehän ei juurikaan syödä kotona lihaa, lapsi ei myöskään koulussa eikä mieskään muuta kuin työmatkoilla, jos muuta ei ole saatavissa. Minä syön lähiravintolan lounaalla mitä annetaan :) Näitä pullia emme ole ennen testanneet, lähinnä korkeahkon hinnan vuoksi, eli keskustan S-marketissa paketilla on hintaa 4,53. Lapsen kanssa kuitenkin näistä piisasi kahdelle aterialle, joten ei se hinta sitten niin kova ehkä olekaan.
Mutta maku. Lapsi hurrasi koska olisi omasta mielestään ihan sujuvasti voinut vannoa että ovat lihaa. Minusta oikein hyviä myös, mukavan tiiviitä ja sopivasti maustettuja.
Tämän ruokapläjäyksen mahdollisti Buzzador, jolle testaan näitä tuotteita ja kerron kokemuksiani.

12.4.13
Pitkästä aikaa.
Pitänee ryhdistäyä tälläkin rintamalla :) Tulossa on paitsi askarteluja, myös kasvisruokaa, sillä pääsin buzzamaan Hälsan's Kök mainioita tuotteita. Näitähän meillä käytetään melkein viikoittain, koska emme syö kotona punaista lihaa ollenkaan, mies ei muutenkaan. Eli tulossa on toivottavasti hyviä vinkkejä kaikille!
3.1.13
7.12.12
Tekosia.
Kun en jaksanut katsella Linnan juhlia, niin askartelin vähän.
8 x 8 sivu. Simppelillä mennään. Ja naamat on sutattu :)
Kolme ATC-korttia. Joutavat vaihtoon, jos joku haluaa :)
8 x 8 sivu. Simppelillä mennään. Ja naamat on sutattu :)
Kolme ATC-korttia. Joutavat vaihtoon, jos joku haluaa :)
3.12.12
Väännetään se rautalangasta.
Kova kiire töissä ja yhdessä vapaaehtoishommassa. Ehdin kuitenkin ammattiliiton jouluiltaan vääntämään rautalankaa. Kivaa oli!
28.10.12
4.9.12
29.8.12
Töissäkäynti haittaa harrastuksia?
Ainakin jos on niin laiska kuin minä....mutta aina jotain pientä kehitteillä. ATC-kortit tällä kertaa. Joutavat vaihtoon, jos joku haluaa.
27.6.12
Lauran Korttihaaste: nappi-niitti-nauha
No kun kerran haasteisiin vastataan, niin tässä Lauran Korttihaasteen 41 reseptin mukainen kortti, jossa siis yksi nappi, yksi niitti ja yksi nauha. Lisäksi yksi lippulappu ja yksi lanka ja leimailua ja musteilla sotkemista. Kortti on ATC ja vaihdettavissa.
Arkkikaupan Haaste 29 / Perhosia.
En ole juuri osallistunut erilaisiin haasteisiin, koska olen niin laiska, mutta nyt keksin, että haasteet ovatkin kiva tapa saada askarteluinto nousemaan: aihe on valmiina ja ei tarvitse kuin toteuttaa. Niin että tässä on panokseni Arkkikaupan Haasteeseen nro 29
Siivet saan (ATC ja vaihdettavissa).
Siivet saan (ATC ja vaihdettavissa).
19.6.12
18.6.12
17.6.12
"Odotus"
Kuka tietää mitä hän odottaa, uutta kirjettä rakkaaltaan? No, tämä ATC syntyi silpuista ja mikrohelmistä.
Oooo...askartelin!
Jos ei ole ties kuinka moneen aikaan tehnyt yhtään askartelua, niin voi olla ruosteessa. Silloin ei pidä laittaa kovin korkeita tavoitteita. Näin tein. Tässä pieni, 8 x8 tuumainen sivu, jämiä laatikosta, johon pakkasin kaikkea kun siivosin. Tästä se alkaa!
30.5.12
Kone ei käynnisty.
Siis sisäinen askartelukoneeni on kertakaikkisen ruosteessa. Pyörittelen papereita ja ihmettelen. Laitoin jotain myyntiin huuto.nettiin. Pitää vissiin tehdä suuri raivaus, että osaa keskittyä olennaiseen.
17.5.12
Pieni reissu.
Menen pienelle reissulle, toiselle puolelle maata. Palaan ensi viikolla ja silloin alan askartelemaan taas. Ideoita on, ja aikaa varattu. Nähdään!
12.5.12
Jotain aivan muuta...eli päivää, olen Buzzador.
Liityin jokin aika sitten Buzzadoreihin, jonkun blogissa oli linkki ja homma kuullosti järkevältä. Buzzadorina saan testata tuotteita ja jakaa niistä tietoa ja joskus ilmaisia näytteitäkin. Olin kovasti toivonut pääseväni Vanish-tahran poistoaineita testaamaan, koska meillä näkyy joka akalla ja ukolla olevan jotain rötvää vaatteissa. Se ei kuitenkaan tärpännyt, mutta pääsin mukaan
Nutrilett Eat Well-tuotteiden testaukseen ja sain pusseja tomaattipasta-aterioista kavereillekin jaettavaksi. Nyt odottelen palautteita. Itse testasin paitsi tomaattipastaa, myös pasta carbonaraa, joka oli minusta näistä kahdesta parempi. Tomaattinenkin oli yllättävän maukas, mutta vähän jauhoinen.
Lisätietoja Buzzadorista saat www.buzzador.com
Lisätietoja Buzzadorista saat www.buzzador.com
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)